Oltiin eilen Suuren rakkauden kanssa Korkeasaaressa, ihan kahden -ja voi miten meillä oli mukavaa. Ei kiukkua ei hermostumista, vain rauhaisaa yhdessäoloa, toistemme seurasta nauttimista, jutustelua, Aikaa... Kamera putosi hänen pienistä kätösistään kivilattialle ja taisi hajota, harmitti, muttei sen enempää sekään, sen voi korvata.

Paluumatkalla, aivot kiristyivät kokopäivän auringosta, rahanmenosta ja väsymyksestä hiukan. Ne tosin heräsivät shokilla: Viimeistä vaarallista kadun pätkää ylitettäessä, suojatien kohdalle pysähtyneen bussin ohitse kaahasi sininen teini-toyota hurjaa vauhtia. Suuren rakkauden henki oli muutaman sentin päässä päättymisestään. Olin raivoissani, peloissani ja turta... Ajatukset pyörivät koko illan ajatuksella: Mitä Jos...

Pelästyi poikanenkin, etenkin äidin pakonnomaista tarvetta pitää poikanen koko illan lähellään, halia ja suukotella toista liiallisuuksiin asti, ja illalla iltarukouksessa kiitettiin niitä enkeleitä.

Joitain asioita ei voi korvata!