Kummallista oivaltaa ja nähdä toisen silmistä se ahdistus, kun ei ymmärrä ei millään mitä minä sanon. Yrittää tunkea silti muottiin, vaikka hoen, en tahdo, en suostu.

Yliopistotasollakin sallitaan se vielä, alisuorittaminen, kun kerrankin ajattelin skarpata... ei viitsi, kun ei edes opettaja oma, Näe, mitä yritän sanoa. Miksi on minulla tämä ajattelun lahja, mistä se tuli?

Turha tapaaminen kaikuu päivässä. Vaikkei siellä mitään kaiu, kun lunta on niin paljon, pehmentää, kuin matto ja verhot huoneen. Jos Luoja soisi se pysyvän, niin kun lakkaa, saa sitä maailman kaiuttomuutta tuntea, jo illalla, toivon.

Hiljaisuuden kaiku. Hyvä yksinäisyys. Olen.