Reissun kuvaus jatkuu kyllä, muttei nyt. Siskon kanssa aina sattuu ja tapahtuu ja se on ihanaa. Pää tyhjenee.

Matkan jälkeen suuntasin suoraan nimittäin retriittiin. Siellä silmiini osui I.K.Inhan kirjanen Suomen kuvista, joita oli kuvaillut aikanaan matkoillaan... Intouduin minäkin:

Nyt olen kotona kovin epätodellisessa olotilassa. Aivan kuin tämä viikko olisi kestänyt vuoden. Hassua. Joskus vain tuntuu siltä.

Pitkänhuiskea oli kaivannut minua. Se tuntui hyvältä. Toisin kuin sen saksalaisen vanhan romanssin kohtaaminen.... joidenkin asioiden olisi hyvä antaa olla. Kermakakku pilaantuu parissa vuodessa. Ihmeellistä, ettei hän sitä näe siten. Ja väittää, ettei se ole hänessä itsessään se vika, vaan minussa vain, kun en rakasta häntä enää.

Niinpä.

Retriitin rauhassa pohdin sitä yksinäisyys-kysymystäni, jota ehkä täälläkin olen hiukan valoitellut. Ja löysin rauhani. On hyvä olla.