Ihastuin hieman viime kesänä työtoveriini. Olin tuolloin omistanut sydämeni pitkänhuiskealle, muttei se pientä ihastusta estänyt... Kuulin tänään, että saavat toisen naapuskan ja tuo ihanainen mies jää lasten kanssa kotiin isyyslomalle! Pienellä, mitättömän pienellä,kireydellä toivotan ihaninta onnea. Suon sen hänelle, hänessä on ainesta.

Miksi muistin hänet nyt?

Meidän piti tänään tavata. Olemme ottaneet, koko työporukka, tavaksi tavata säännöllisesti. Tapaamme verenluovutuksen merkeissä. Minä peruin, koska kiireeni ovat tänä aikana mahdottomat ja jostain piti luopua Suuren rakkauden tähden.

Soittivat minulle sieltä ja kyselivät kuulumiseni ja minä heidän,reaaliaikaisena. Se tuntui mahdottoman kivalta. Pitäisi enemmän pitää ihaniin ihmisiin yhteyttä. Miten se aika valuukin sormista. Minulla on niin paljon ihania ihmisiä lähelläni, ajattelen jotain heistä lähes lakkaamatta, kutakin vuorollaan. Voi kun voisi lähettää ajatuksen toiselle, siten että hän sen tuntisi -nyt minua ajatellaan. Ehkä joku minuakin ajattelee... Joku muukin kuin se baijerilainen kontrabasisti jonka jo soisin menevän eteenpäin.

Olen epänormaalissa tilassa. Tajusin tänään miten onnellinen olen kaiken kanssa, mutta olen silti täysin tyytymätön. Kyllä rakkaus ja toinen, lähellä oleva hyvä ihminen,tekee maailman rauhallisemmaksi, seesteisemmäksi paikaksi, ei siinä ole mitään väärää.

Voi Luojani, olisipa sinulle minullekin jotain.

Suuri rakkaus ei suostunut heilakseni eilen, vaikka kuinka pyysin. Kuuli mummiltaan, mitä se heila oikein tarkoittaa ja tuijotti minua pää vinossa vakavana: "Äiti, en minä voi olla sinun heilasi!" Eli ei ollut heilaa eilen, ja jos vanhoja perinteitä uskoo, ei ole koko kesänä. Ja kun tietää miten hiljaista on romanssirintamalla syksyisin, etenkin talvisin, täytyy varmaan ladata toivetta sitten tulevaisuuteen ja unohtaa tuo jäytävä, hiljainen kaipuu.

Vaikka hoen, että kaikki on hyvin, ei se ole. Olen kuitenkin yksin. Iho on yksin. Kele