Ja näen kaiken, kaiken
kaunis kuolema
lehdet on silattu jäällä.
Kultaista sadetta pääni päällä.
joko ymmärrän mitä se opettaa
osasin alkaa
osaanko lopettaa

Yksi kaikkien aikojen parhaita levyjä on Eppujen Valkoinen kupla. Kuuntelin sitä ja parantelin tätä suloista krapulaa. Krapula on suloinen silloin kun ei ole sitä päätäjäytävää, lihaksia turruttavaa morkkista mistään. Eilen oli kivaa. Muttei kannata lähteä koskaan millään odotuksilla, vaikka se on tuhannesti todettu ja koettu, sitä kuitenkin ajoittain unohtaa tuon viisauden. Odotukset olivat vain vääriä. Oikeastaan sain enemmän. Oli ihana ilahduttaa ja jakaa valoa. Se ihastus se jäi silti syttymättä. Yksin heräsin, taas ja aina. Milloin sen oikein hyväksyy, oikeasti? Kamalaa kun tähän tuskailuun menee energiaa ihan liikaa. Vaaran vesille liikun kuitenkin vasta silloin, kun en enää huomaa sitä toista tarkoitusta, sitä valoa, sitä kaikkea...

Semmoista.

Avoin sydän on raskas kantaa. Suljettu vielä raskaampi.