eilen kello 18.00: Rauhaisalla vitutuksella tartuin toimeen ja valmistelin tulevaa muuttoa. Suuren rakkauden huoneesta löytyi isohko pahvilaatikollinen säilytettävää ja arkistoitavaa materiaalia. Ja hän on vasta kuusi vuotias. Kansallisarkisto kiittää päiväkodin askartelu-paskartelu-tuokioita.

klo. 20:00 Neuvoteltiin Suuren rakkauden kanssa siitä, saako hän katsoa illan Idols-ohjelman ja kuinka pitkään sitä katsotaan ja millä tauolla laitetaan ööpykyt päälle jne. Lopputuloksena poika lupasi suoriutua nukkumaan Idols-Arin (suosikki, melkein yhtä kova kun Loordi, mut ei kuitenkaan) esityksen jälkeen.

klo 21:00: Idols-Ari telkussa, poika huoneessaan leikkimässä. Huusin katselemaan nyt sitä telkkua, hän ilmoitti tahtovansa mielummin leikkiä. Kertaalleen iltasella kasatut legot vyöryivät ryminällä lattialle.

klo 21:05: "Jos et sä kerran kato tota, niin sitten mennään nukkumaan." Emmä katokaan, mut mä kuuntelen, mä oon tosi hyvä kuuntelemaan..."

klo 21:07: "Legot kasaan ja nukkumaan" -ei vaikutusta

klo 21:08: "Legot kasaan ja nukkumaan"...

klo 21:10: Kerään kertaalleen keräämäni legot lattialta, kun poika hoitaa iltatoimet.

klo 22:00: Puhelu Hänelle.

klo 23:15: Toinen puhelu Hänelle, koska edellinen päättyi itkunsekaisiin epätoivonpurkauksiin, joita ei jaksanut kuunnella. Anteeksipyyntö ja kahden tunnin puhelinruodinta jälleen siitä missä mentiin vikaan.

klo 01:15: Nukkumaan peräpukamavoidetta hellästi siveltynä luomille, jotta turvotus laskisi aamuksi.

klo 06:15: Herätys. Peräpukamavoide ei ollut toiminut. Visineä viiden minuutin välein molempiin silmiin.

klo 07:30: Poika seisoo valmiina pukeissa eteisessä ja tiuskii, että Äitiä saa sitten aina odottaa.

klo. 07:32: Suuri rakkaus ponnahtelee onnessaan keveissä kevättamineissaan ensi kertaa talven jälkeen tennarit jalassa ja hihkuu, että kyllä on hienon tuntusta tää ilma. Hymyilen, vaikka otsalohkoon sattuu.

klo 09:30: Aamunavauksessa on pappi puhumassa. Mainitsee lempipsalmikohtani: "Sinä olet Ihme!" Itkettää. Kerron kymmenen vuotta nuoremmalle opiskelukaverille, että Meitä ei enää ole. Saan halauksen. Tuntuu ihmeeltä. Se minkä perään eilen itkin, tavallaan toteutui. Hymyilen koko päivän.

klo 09:45-16 "Virkamiesten ei tarvitse syödä, virkamiehet voi olla viikon syömättä" Elän pyhästä hengestä.

klo 16:20: Puhelu exälle, Suurella rakkaudella on puhjennut silmätulehdus, vonkui kelakorttia. Ulkona on kevät.

klo 16:30: Kotona. Tulevat hakemaan rähmäsilmä ja exä pojan kelakortin, vaihdetaan murahdukset.

klo 16:33: Vahtaan viestit deittipalvelusta. Eräs on vastannut kyselyyni oikeassa järjestyksessä: Se mitä tekee elämällään ei välttämättä ole ansiotyö. Paljon turhaa...

klo 17:30: Päivitän blogin. Istun tovin kädet sylissä ja mietin tänään tapaamani opiskelukaveria, joka kanssa oli kokenut aamunavauksen merkittävyyden, joka on eronnut kihlatustaan noin pari viikkoa sitten, joka vuodatti minulle harmitelleensa, että on kadottanut halunsa kirjoittaa, joka on nuori, mutta ah niin samanlainen. Kaipasin joukosta juttukaveria ja tavallaan se mitä toivoin toteutui. Hymähdän. Oltais menty kaljalle, mutta oli muuta, ehkä sitten toiste...

klo melkein 18:00: Tarttis varmaan syödä jotain. Edessä on yksinäinen ja työntäyteinen viikonloppu. Ikävä jo sitä rähmäsilmää. Voi kun joku soittais ja veis vaikka kuuntelemaan lentokoneiden murinaa...