Eilen oli arjen maku suussa koko päivän. Mietin ennen nukahtamista mikä oli päivän helmi hetki? -enkä keksinyt muuta kuin sen hetken siinä iltapäivällä, kun matkasin kohti kotia ja tuo harmaa taivaankansi raottui toviksi, ennen auringon laskua. Pilvet värjäytyivät turkoosia vasten kovin vaaleanpunaisiksi, se oli kaunista, väriä!

Tänään särkee aivoja.

Menen kaupungin ytimeen ja kohtaan kaiken tekopyhyyden... Ei se oikeasti ole niin tekopyhää, ihan mukavaa, mutta aivoja särkee jo valmiiksi. Silloin ei jaksaisi esittää mitään. Roolit tuntuvat raskailta.

Tänään oli tosin hetken hyvä hetki roolissa Ohjaajan kanssa, ehkä olimme molemmat pirteitä ja hetkessä, silloin roolit onnistuvat, tiedän.

Toivottavasti ovat keksineet jotain omaperäistä pikkujoulupurtavaa, sinihomejuustopiparkakut eivät auta aivosärkyyn. Viini auttaisi, tuskin noissa piireissä sen tietävät, pahus!