Jätin hänet luovaan tilaan luovimaan. Pitkät sormet etsivät ääniä hitaasti ja ne äänet kietoutuvat toisiinsa minusta täydellisinä. Aamulla oli vaaransa alkaa toisin, mutta kuin ihmeen kaupalla iskimme pahoille ajatuksille turpaan. Hänen kanssaan se on vain onnistunut. Salaisuus on rehellisyydessä. Totta, se sattuu, mutta kipu on lopulta pahempi loputtomassa jomotuksessa, siinä kun aatos kalvaa, jokin on vialla, eikä vastausta löydy.

Molemmat ovat kyllästyneet johonkin. Siksi oireillaan. Sen tämä syksy teettää, tällaisena.

Krapula voisi olla luova tila. Nyt sen käsittelemiseen menee liikaa toivoa, lähenen ajoittain toivottomuutta. Ehkä näitä krapulatiloja on ollut viime aikoina liikaa.

Se entinen toi uuden viehkeän pienen Nuorikkonsa pannukaffelle eilen. Ottivat Suuren Rakkauden mukaansa lähtiessään. Eniten nyppi ja oluen virtaamista edisti se, että pidin tuosta naikkosesta. Ei siis auta kuin etsiä niitä syitä ja vikoja itsestään. En saanut tuosta syyllistä kaikkeen, joka vieläkin myllertää, ehkä aina.

Oli leiponut torttuja ja nekin saatana oli täydellisiä. Sellaisia kuohkeita ja tasaisesti paistuneita, oikeassa suhteessa hilloa. Oli saanut tomusokerinkin pysymään kauniisti siroteltuna siinä voidellun tortun pinnalla. Oli malttanut odottaa oikeaa sirottelulämpötilaa. Tässä kateudessa on se katkeruus, joka on minussa itsessäni.

Kaljottelun tuoksinnassa Hän kertoi olevansa kateellinen minulle, ja se hämmensi. Minä tietysti ajattelin sen torttukateuden kautta, katkeruudella. Miten miten sitä sitten voi rakastaa ja jatkaa ja olla... Aamulla, kun en lähtenytkään kiukussa ja Hän nieli omansa ja keitti yhteiset kaffet luonaan, selvensi sen olevan kateutta ilman katkeruutta, positiivista minulle, hänellekin, kasvun kautta. Ehkä ymmärrän, ehkä en, en tiedä vielä.

Sitä miettiessä tuhoan loput täydelliset tortut eilisen muistot ja uppoudun musiikin maailmaan, kuten Hänkin. Kohta kohtaamme päivällisen merkeissä, käperrymme toistemme kainaloon ja hyrisemme tyytyväisyyttä suklaan maussa. Olettaen, että hän pystyy luovuttamaan oman luovan tilansa ja malttaa luokseni tulla.

Nyt sukellan tähän luovaan tilaani, omaan hetkeeni, hei!