Harjoittelupaikka selvisi. Kuten toivoinkin :) Ongelmaksi muodostui, siis minulle, ajankohdat: pääsiäisen molemmin puolin viikko! Ja toivoin niin tuolta "lomalta" Pakoa peikkometsään, mökille savottaan ja rajapyykkejä potkimaan. Noh, tähän  sopeudun, kaikkeen muokkaudun, mitä sanovat täällä nämä, muka fiksummat. Se harhakuva murenee, mikä on hyvä. Silloin ei aseta omia tavoitteitaan kunninahimossaan kuihin. Minulla kun on tähtäimessä Io tai Europa.

Mökille lähden silti. Jos auto käynnistyy. Täytyy muistuttaa Faijaa, että savusaunan kiuas tarvii sen uuden arinan. Ei ole tainut ukko hoitaa tuota. Kivet putoilevat sitä vauhtia pesään, että kohta on keskellä kuoppa ja romahtaa tuo koko höskä. Se kannattaa meinaan vaihtaa se arina ennen kuin lämmittää sitä talven jäljiltä. Puuha sekin. Monta jo listassa. Ja puutöitä, hikeä ja kevään ensimmäisiä säteitä. Sulavan lumen tuoksu ja metsän ratina kun se heräilee talven alta...

Stressipesäkevaara muodostumassa "tutkimuksesta". En sitä ääneen kysynyt, mutta ajattelin selvitä, jos kirjoitan "tieteellisen artikkelin, missä esittelen pienimuotoisen tutkimukseni". Ja cumut kolisee rekisteriin. Nyt täytyisi vain löytää se into siihen varsinaiseen työhön, mihin tässä kovaa vauhtia pätevöidytään, se on kadoksissa. Ehkä harjoittelussa sitten, shau-ma-mal.

Kirjoittelen tässä lämpimikseni noita opintojuttuja siksikin kun pitää jonkinmoista terapiaportfoliota tehdä. Lukusalissa odottaa kansio ja kirja. Oli tarkoitus syventyä niihin ennen iltapäivän luentoa. Ehdin vielä. Viikon päästä on viimeiset tentit, rykäisen ne läpi, olen päättänyt. Kuullostaapa kauniilta: "Viimeiset tentit." Vaikka tiedän ettei ne kohdallani tähän jää, taaskaan. Katselen Ioa ja Europaa.

Reilu kymmenen vuotta sitten, kun luin pääsykokeisiin uskaltauduin tänne ensimmäisen kerran. Lumouduin siten, että palaan uudestaan ja uudestaan. Ehkä paikka ruokkii sitä historiansieluani, joka kaipaa elää osana jatkumoa. Mökillä tulee sama tunne, toisenlainen maailma, mutta osa jotain suurempaa. Mökki on vanha torppa, se on sitä kapinallista punikkia minussa. 
Täällä tuijotan Snellmannin sivistysaatetta silmiin ja huokailen, jopa niin, että se lukeminen unohtuu.

Palaan sivistämään itseäni.