Mulla on flow kateissa.

Teknofasismi! -päivän sanana. Eikö ole hieno? Sellainen tämä meidän yhtieskuntamme taitaa olla. Ainakin kun kuuntelee perusinsinöörien stressipäiväkirjaa: ovat myyneet sielunsa goobalin kehityken herrayhtiöille, juoksevat maailmalla ja tekevät senkin lisäksi pitkää päivää. Kutsumustyötähän tuokin, vaan minkä kustannuksella. Ja onko sillä oikeasti ihmisyyden kannalta merkitystä, minkämoinen malli on tänä vuonna hitti markkinoilla ja kuuluuko puhelu keskellä Tyyntä valtamerta? (Tiedän, että tuhat ihmistä ainakin liputtaa aatteensa puolesta, on sillä merkitystä, kun sillä on merkitystä edes yhdelle näistä vähäisimmistä, sillä on merkitystä!) Sinne sielu hukkuu hiljalleen, pyörteeseen, jonkinmoiseen mustaan aukkoon, joka imee ilon ja onnen ihmisestä muuttaen tämän harmaaksi sydäntautipotilaaksi. Sitten voi kysyä, oliko yhtiön kvartaalitalouden toteutumisella lopulta merkitystä, kun jäi tyhjä asunto, tosin velaton, eikä ketään joka kävisi katsomassa. Yhtiö lähettää sentään joulukortin, vai lähettääkö sekään, kun sen osti jokin suurempi, nielasi sisäänsä työntekijöineen ja henkilöstösihteereineen päivineen. Ja se henkilöstösihteeri sai väsityä, eikä kukaan enää muista tuota.

Se mikä tapahtuu nyky-yhteiskunnassa tapahtui toisella tasolla 30-luvun saksassa. Yksilö uhrattiin alttarilla yhteisön hyvän edestä. Aatetta tämäkin median ja rahan valta, jota kannattelee jokainen siihen suostumalla.

Teknofasismi!

Oli erityisen huippu luento tänään. Sieltä tuo sana tarttui, luennoitsijan kuivasta huumorista. Pidin myös hänen ajatuksestaan sallia kokaiinin käyttö, jotta ne paremmat ja paremmat tulokset saavutettaisiin yhä uudestaan ja uudestaan. Sillä muuta vaihtoehota ei ole, ihminen kun on tullut rajalliseksi olennoksi, se saatana, on kehityksensä tiellä!

 

Minusta on tullut näköjään saarnaaja.

 

Jotain muuta:

On ollut ihana viikonloppu Suuren rakkauden ja Hänen kanssaan. Katsoimme viimeisen osan TaruSormustenHerra -trilogiasta. Se täytyi jakaa kahteen osaan, sillä yli kolmetuntia kuusi vuotiaalle on liian pitkä. Totta, minä annoin kehoituksista huolimatta lapseni katsoa oikeammin noin 13-vuotiaille suunnatun sadun. Toistaiseksi painajaisilta on vältytty ja katsomassa oli neljä läheistä aikuista. Ruokin hänen ennestäänkin vilkasta mielikuvitustaan ja katsoin elokuvaa osittain hänen kauttaan. Tyyny meni kasvojen eteen vasta jättiläishämähäkki -kohdassa ja aivan lopussa, kun Frodo yllättäen jättääkin ystävänsä ja lähtee haltioiden mukaan viimeisellä veneellä itki Suuri rakkauteni valtavia kyyneleitä. Ja totesi, että Frodo ei tainnut olla enää onnellinen siellä Konnussa.

-niinpä.

Suuren rakkauden seuraaminen ja kuuleminen, hänen maailmansa ihmeellisyys on parasta mitä voi olla! On uskomatonta, että vanhemmat luopuvat siitä mahdollisuudesta.

Totisesti, Lapsen kaltaisilla on Jumalan valtakunta, ja sehän on tässä ja Nyt!