Kirjoittelemme Hänen kanssaan nyt. Vaikka Hän ei sen selittelykirjeensä jälkeen sittenkään ehkä pysty kirjoittelemaan. Löysin vahvuutta ja vuosin ajatukset sähkön välityksellä eteensä. Huimasi kun korva poksahti auki...

Nyt hoen "pyöreääkulmaa" etsin tasapainoa ja odotan mitä tapahtuu.

Jos aivan rehellinen olen, tunnustan kaipaavani enemmän, ehkä jo alusta kaivannut olen, jotain vieläkin löytymätöntä. Pelottaa vain. On kuin siinä ohjelmassa koko elämä: Ota tai jätä! Olet jo jonkun salkun saanut, et tiedä mitä sieltä löytyy. Matkalla sitä kohtaa kaikennäköisiä -arvoisia tyyppejä, uskaltaako sitä ottaa riskin, ottaa se mitä tarjotaan, entä jos oma salkku onkin arvoton, jos ei ketään löydykään ja kuolee yksin...

Jotenkin tuosta ajattelusta olisi taas päästävä. Parisuhteen Perkele sen korvaan supisee, pelon.

Ei sillä salkulla väliä. Se on se mikä on...

Se luottamus mitä kannan mukanani on osoittanut, että lopulta asiat tuppaavat järjestymään mitä ihmeellisimmillä tavoilla, niin miten niiden täytyykin. Haen sitä taas sydämeeni rakastaa.

ja saattaahan olla, että salkussa on vielä yllätys varalleni.