Kohta pitäisi olla jo lentokentällä. Siskonen puhkuu intoa ja soittelee tuon tuosta minkämoisen yöpuvun pakkaisi mukaan. Kun minä en jaksaisi sitä miettiä. On tässä ihan tarpeeksi oman loman keskellä kaikenlaista, poikanen ensin, tavarat valmiiksi, miettiä ja suunnitella toisen viikonlopun romppeet ja huolehtia että löytävät.

Ja kun itselle pitäisi, ei enää jaksa eikä viitsi. Tunti aikaa ja siinä ajassa täytyisi matkalaukun täyttyä järkevästi.

"Mitä sä laitat päälle illalla? Mitkä kengät mä otan? Sataakohan siellä? Ai, sä otat sen mustan huivin, mä en kai sit voi, ettei olla liian samanlaisia..."

Voi kun olisi pieni lapsi, ja joku muu pakkaisi, ajattelisi mun puolestain tällaiset. Ja minä vaan pääsisin nauttimaan matkan riemuista ilman näitä alkuja.

Orastava päänsärky saattaa koneessa muuttua kivuksi.

Kuinka sitä nyt jaksaisi?

Ehkä riemu tarttuu. Kohta näen siskosen.