Aivoissani raksuttaa koko ajan jokin loppumaton.

raks raks

Tämä maailma ja sen roolit vaientaa tuota raksutusta. Kun taannoin sain olla hylkiönä hetken ja vetäytyä maailmaani, muodostui raksutuksesta sanoja ja lauseita, jotain oivalsinkin. Nyt raksutus vain rassaa, mutten halua sitä vaientaa. Uskon siellä raksuttavan todellinen minuus. Mikä se on? Kaiken tämän roolisuorituksen alla...

raks raks

naks

sammutin toviksi valon. Otin päiväunet. Kahteen kuukauteen olen potenut huonoa omaatuntoa ruumiin rappeutumisesta ja pitämäni oli, että ajaudun uima-altaalle ja uin ja uin. Sen sijaan otin päiväunet. Raksutus kuului sen jälkeen äänteinä, ehkä huomenna jo sanoina...

kat-so-taan mi-tä ruu-miin ren-tou-tus saa ai-kaan. . .