Huomenna istun viimeisen tenttini. Lusin läpi, ei tuo historiallisuus, ennemmin se filosofointi, sitä on vaikea pyöräyttää yksinkertaiseen muotoon. Inhosin koulussakin aikanaan sitä, ettei päästy empiirin lähteille, tarttumaan itse asiaan konkreettiseen ongalmaan, kun aika kului kahden poikasen kiistellessä siitä olemmeko kuitenkaan olemassa täällä. Descartesin toteamukset ei poikasille riittäneet.

Näin tänään työpaikka ilmoituksen. Taidan hakea, päätyä sille vaikeammalle tielle. Ehkä kelpaan nytten virkaan, tallottuani taas vuoden tätä kamaraa. Osaan ehkä kätkeä ne kantapäiden arvet paremmin. Kukaan ei kaipaa paimenelle veren katkua ympärille leijumaan. Sehän houkuttelisi petoja, huono sijoitus firmalta sellainen.

Mittailen uuden kämpän pohjapiirrustusta viivottimella ja mietin kaapin paikkaa.

Hän lähti aamulla syömättä aamupalaa. Tunnen kuinka ärsytän. En voi itselleni mitään, en taida haluta, sen voi sitten vaikka laittaa kaiken tämän muun piikkiin. Olen matkannut tämän viikon aikana sen vuoden ja hän seisoo siinä missä ennenkin. Ennen se on ollut syy. Se ei voi olla syy.

Ei tee mieli soittaa olla yhdessä nyt. Ehkä sitten huomenna, ehkä...

Nämä ajatukset "kuin perhoset hullut lamppua loistavaa kiertelevät kun yö on tullut rataa itsensä toistavaa..."

Silti päivän ja viikon sana on: Filantropia