(Välillä toivoisin, että omaisin nokkelamman pään, että osaisin singota hienot vastaukset ja perustelut tuosta noin vaan, enkä vasta viikon miettimisen jälkeen.)

Voi Jeesus, kun tuo nyt puhuttaa.

Eikä aina voi perustella siten kuten, että näin minä Näen, ja ei sitä ymmärrä muu, kuin se joka Näkee ja.

Jotkut näkee, mutta tavallamme kaikki.

Voi Jeesus minkä teit.

Samanaikainen riemu ja tuska tyhjällä haudalla. Onko haudalla merkitystä? -Ei vainajalle itselleen, vain niille jotka surevat. On olemassa niitä, joille riittää se mikä oli ollut. Ei väliä ruumiilla, kun se on jo menetetty. Tässä lienee taas ikuinen kysymys lähestymistavasta. Ollakko ruumillinen vai hengellinen, suru vai ilo, tuska vai riemu rinnassa siinä tyhjällä haudalla. Järki vai usko, vai molemmat, ja jos, niin mitä se on? -viisaus?

Puhetta tarvitaan. Ja ihana huomata, että näinä aikoina jotain tapahtuu, että enenevissä määrin kysellään, puhutaan ja pähkäillään, enenevissä määrin Nähdään.

Rakkaudessa ja suuressa valossa, joka synnyttää sisäisen riemun. -vaikka kuinka kuvaan, ei sitä ymmärrä ei, ei ruumiin, ei surun, ei tuskan, ei puhtaan järjen kautta, tiedän.

Uskoisin Jeesuksen tietävän, mutta se on vain minun näkemykseni.

Voi Jeesus! Hyvää syntymäpäivää, hi ;)