pitkästä aikaa

lentelen tässä suunnassa avaruutta

mietin jotain uudistumisesta

prosessoin, oikeasti.

Juh, aikaa on vierähtänyt, mutta sitä on turha harmitella. Olen aina ollut sellainen päiväkirjankirjoittaja, jonka on täytynyt kertoa kaikki mitä on ollut välissä. En oikein vain osaa jatkaa siitä mihin jäin. Ehkä olen kirjoittanut jollekin, en vain itselleni, ehkä?

Välissä on tapahtunut ja liikkunut, mutta peruskysymykset ovat pysyneet samoina.

Ja joka kerta lupaan, että palaan päiväkirjan ääreen useammin ja oikeasti tulen takaisin yhä harvemmin.

Hiljainen päivä. Takaraivossa tykyttää tosin tekemättömien töiden lista. Odotan lomantapaista. Olen sen tarpeessa. Työ ja sen yhteisö tökkii kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta, henkilökemioista ja sen semmoisista perkeleistä. Yksi ihmetteli kykyäni jaksaa hymyillä. Ei kai se muu auta, mutta sen sanon että poskiin sattuu ja silmissä kirvelee. Olo kuin missifinaalin häviäjällä.

Tapan teidän hellyydellä kaikki!

Oma sydän tuuliajolla, muttei siinäkään mitään uutta. Olen kaihoisa ja haaveellinen tämän päivän. Lähden kävelylle. Kaupunki tarjoaa auringonkukkia pelloillaan, menen niitä poimimaan.