Krapulainen tissihiki päällä purkasin laatikkoa sitä mukaa kun niitä sisään kannettiin. Illalla, rauhan laskeuduttua ja poikasen urvahdettua uuteen pilvilinnaansa kietouduin toviksi filttiin ja huokailin keskellä lattiaa. Mulla on nyt niiiiiiin paljon taivasta ja valoa.

Asiat tapahtuvat ryppäissä. Lauantaina tupsahti kutsu haastatteluun täksi iltapäiväksi... jäämme seuraamaan tapahtumien kulkua. Mitään tarvetta ei ole, koska kaikki on niin hyvin.

En ole itkenyt tai murehtinut mitään viikkoon.

Eilen Hänen kommentoidessaan asuntoani, että se on juuri sopiva kirjailijalle, huokaisin. Huokaus oli lempeä, halasimme ja se tuntui veljelliseltä. Asiat voivat mennä siis oikein.

Illalla ennen nukahtamista tiirailin oman makuuhuoneeni ikkunasta tähtiä. Aamulla iskivät pilvet silmää.

Poikanen tuumaili, että äidillä olisi tarvetta  sellaiselle "suorennus"laitteelle, jota mainostetaan viikonloppuaamuisin ennen lastenohjelmien alkua. Että olisin vähän "suorempi" :)