Pakkanen on perseestä! Anteeksi kielenkäyttöni, mutta niin vain on. Vihaan vähän asioita, mutta toppaaminen ja pukeutuminen kuuluu inhokkiasioihin. On oltava jossain, on kylmä, täytyy pukea SUKKAHOUSUT, kele...

Hyvistä aikeista huolimatta laihtuminen ei suju odotetulla tavalla. Sortuilen iltasyöpöttelyyn, sekin ketuttaa. Ja masu, jonka vedän sisään aina peilin editse kulkiessani. Kiellän todellisuuden, elän valheessa, tana.

Kiire otti kurkusta kiinni kuten epäilin. Se tapahtui sittenkin salakavalasti. Huomasin eilen tiuskivani Suurelle rakkaudelle, että äidillä on nyt tämä juttu mikä äidin pitää tehdä, mene omaan huoneeseesi leikkimään. Syyllisyys iski sen jutun jälkeen ja voimalla, ttu.

Ja Hän. Hän lisää stressiäni olemalla Hän, niin kuin pitääkin, toisenlainen kuin sillä hetkellä haluan. Hän elää omassa aikatilassaan, tulee ja menee miten lystää, tai siltä se minusta tuntuu. Ja kun sen yrittää yhdistää yhteiseksi ajaksi, hermostun. Kaksi liikkuvaa tekijää ja minä, siinä on kolme liikaa.

Piilevä virus äityi pakkasesta ja nostatti kipeän merkkinsä tuohon nenän alle. Ei helpota ainakaan oloa, ei.

Ja odottamani reissu Hänen ystäviensä tykö peruuntui. Jonkun isä kuoli.

Ryhmätyöt on syvältä. Taas on yliopiston ihmeellinen maailma laittanut opiskelijan pakertamaan turhuuden kimpussa, tuottamaan omalaatuisia ajatuksia ryhmässä. Meitä on siinä viisi liikaa. Viisinkertainen aika yhden papaerin laatimiseen. Kuka siitä hyötyy? Ohjaajakin jättää sen lukematta. Ja meillä on mielipiteitä kaikilla omamme, toinen ei allekirjoita sitä ja toinen ei tätä, hitto, koeta sitten tässä jotain saada aikaan.

Otin kontolleni työn kasaamisen. Saan keskeneräisiä töitä sähköpostitse, se ei ollut tarkoitus. Mukava minä kipakoituu jo tovereillekin.

Töissä on kivaa, tosin se vie aikaa.

Hän lähti aamulla surumielisenä. Pelkään, että olemme sittenkin toisillemme vääriä...

Hormonimyrsy laantunee näillä näkymin planeetallamme viikonlopun aikana. Kuu saavuttaa kiertonsa, kunnes se ensi kuun alussa pimenee.