Tyrkytän itseni tilanteisiin ja sitten stressaan niistä.

Pöhköä.

Olotilojen keinunta oksettaa. Tänään oli rauha. Hymyilin ja vasta hankkimani kaikkein halvin naamavoide on osoittautunut kaunistavaksi tuotteeksi. Tai sitten se oli koko ajan siinä, vain peiliinkatsojassa oli vikaa.

Opinnoista ei jää roikkumaan kuin se pikkiriikkinen tutkimus.

Työt ovat ne jotka tuottavat päänvaivaa. Tai se työmoraali, joka on koomassa, ei vielä kuollut sentään. Siirtymässä vain rajan taa, uusille laitumille.

Minua vannotettiin tänään, etten koskaan enää tee mitään opponoijille, kriitikot mielessäni. Hyvä neuvo, otan siitä vaarin. Kirjoitanpa sitten saarnan tai runon tai kirjan tai artikkelin tai...

...unen.

Enkä malta lopettaa tätä huokailua onnestani: asun maailman katolla! kohta saan tehdä sitä missä minä olen hyvä. Eikö se ole onnea? Tuo kaikki ja Suuren rakkauden hymy, ku kerroin että huomenna puuhataan yhdessä, pidetään rokulipäivää :)