Pitkänhuiskea tuli syyllinen virne naamallaan kylään ja nukahti sohvalle. Sattui. Oli kastanut vehkeensä jo toisiin vesiin. Olimme ajatuksissa loppuun asti oleet eri reiteillä. En olisi hänestä uskonut, itsestäni kyllä, mutten hänestä koskaan.

Itseni takia nyt itken. Luulin olleeni jotain erikoista, mutten hänellekkään lopulta. Kele!

Ei sitten.

Hyväksyä totuus

se sattui taas.

Jos kädessäsi on käsi ja kämmentenne viivat uivat yhteistä matkaa -pidä siitä kiinni. Älä päästä, älä. Yksinäisyydessä ne uomat muuttuvat kanjoneiksi, ilman vettä.