Saako kritiikki, hyväkin sellainen, kohdistua persoonaan? Ja mikä on raja milloin mennään persoonaan?

Sain palautetta. Hyvin meni, mutta itsekin vaistosin, että jokin vialla. On vaikea esittää jotain ymmärrettävästi, jos ei itsekään ole sitä oikein sisäistänyt. Hieman harmittaa, koska tunnin anti jäi nyt oppilaille vajaaksi. Opettajalla on vastuu opetella itsekin asia siten, että se sitten varmana suusta ulos tulee.

Mutta en ole pahoillani, en viiltele ranteita auki, en hyppää ikkunasta, en edes mene yksin vessaan itkemään. Olen onnellinen. Olen onnellinen, että tämä minulle tässä selkiytyi. On hyvä tietää vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Oppia, että heikkouden myöntämällä -tosiasiain tunnustamalla- vie aseet: tulla loukatuksi, loukata itseään.

Kuuntelin myöhään yöhön mainiota kuunnelmaa. Sain sen alun runoilijalta sähköpostilla. Matkasin Linnunradalla Heikki Kinnusen äänen säestyksellä...

Heikki Kinnusesta tuli mieleeni peruskoulun venäjän tunnit. Opiskelin venäjää pari vuotta ja kirjasarjana käytettiin semmoista missä HeijkkiKjinjunen matkustaa junalla Pietariin.
Muistan enää pari fraasia venäjäksi:
Minja zavut Heijkki Kinnunen - Minun nimeni on Heikki Kinnunen.
Mjesto sjem - Paikka numero seitsemän.
Eta was bagash - Onko tämä teidän matkalaukkunne.

Muttei Linnunrata kuunnlema ollut sen enempää kulttuurishokki. Voi miten se oli hyvä. Ihmisten pitäisi lukea enemmän toisilleen ääneen! Teksti elää siten eri tavalla, etenkin jos on hyvä lukija.